Kanerva, Aimo
Omakuva
1941
öljy
62 x 48 cm
Inventaarionumero: 2967
|
|
Omakuva
Turun taidemuseon kokoelmissa on Kanervan 32-vuotiaana maalaama omakuva vuodelta 1941 (62 x 48 cm). Taiteilijan synkkä, mustalla ja tummanruskealla maalattu olemus piirtyy voimakkaana kirkkaana hohtavaa taustaa vastaan. Kuin auringonvaloa vasten näkyvä ihminen, jonka ääriviivat ja hahmon kyllä erottaa, mutta ei tarkkoja yksityiskohtia. Maalauksen mies on jähmettyneen oloinen ja vakava. Vaikka kasvot ovatkin pääasiassa varjossa, erottuu niistä totisina eteenpäin katsovat silmät ja paksuvartinen nenä. Osaa kasvoista (otsaa, nenänvartta, poskea ja alahuulta), sekä kaulaa on korostettu räikeän punaisella, takin kauluksesta löytyy kirkkaan sinistä väriä. Maalauksen synkkään tunnelmaan vaikuttaa varmasti osaltaan maalausajankohta, sotavuodet ja taiteilijan vaikea haavoittuminen talvisodassa. Tästä tietoisena kasvoilta ja kaulalta löytyvästä punaisesta väristä tulee mieleen niille roiskunut veri. Omakuva oli esillä taiteilijan näyttelyssä vuonna 1941, jolloin eräässä lehdessä kirjoitettiin Kanervasta seuraavin sanoin: "tavallista omaperäisempi, rohkea ja kultivoitunut väriniekka".
Kanerva, Aimo (1909 - 1991)
Aimo Kanerva syntyi 19.1.1909 Lahdessa. Hän oli vain 3 -vuotias kun perhe muutti Viipuriin, missä hän kävi seitsemän luokkaa suomalaista lyseota. Opinnot jäivät kuitenkin kesken kun hän halusi keskittyä taideopintoihin. Kanerva peri rakkauden taiteeseen lapsuudenkodistaan. Hänen isällään, kirjailija Hugo Kanervalla, ei ollut taloudellisia mahdollisuuksia perustaa omaa taidekokoelmaa, joten isä harrasti taidekauppaa. Hän osti maalauksia Helsingistä ja myi niitä edelleen Viipurissa. Isän taidemakua arvostettiin, vaikka sitä pidettiinkin ajan mittapuun mukaan radikaalina. Isä välitti pääasiassa modernia suomalaista taidetta: Tyko Sallista, Juho Mäkelää, Jalmari Ruokokoskea ja Ilmari Aaltoa. Kodin seinillä väliaikaisesti riippuvista teoksista etenkin Aallon ja Sallisen maalaukset tekivät Aimo Kanervaan suuren vaikutuksen. Teosten näkemisen lisäksi hän tapasi kotonaan vierailleita taiteilijoita ja hyvin nopeasti taiteilijan ura alkoi vaikuttaa ainoalta mahdolliselta. Akateemista kauneuskäsitystä ja sääntöjä vastustanut Kanerva opiskeli Taideteollisessa keskuskoulussa (1931-33) ja Taideyhdistyksen piirustuskoulussa (1934-35) valmistuakseen piirustuksen opettajaksi. Talvisodan vaikean haavoittumisen jälkeen Kanerva työskenteli jatkosodassa hallinnollisissa tehtävissä, mikä mahdollisti myös ajoittaisen maalaamisen. Sota aiheutti Kanervalle myös mittavat aineelliset vahingot. Talven 1944 pommituksissa tuhoutui hänen Ullanlinnan vanhan kylpylaitoksen yhteydessä sijainnut ateljeensa ja sen mukana suuri osa nuoruuden tuotannosta. Viipurissa lapsuudenkoti ja siellä säilytyksessä olleet teokset tuhoutuivat niin ikään. Sodan jälkeen Kanerva pysyi kotimaassa maalaamassa, vaikka häntä kehotettiin lähtemään ulkomaille jatkamaan taideopintojaan useaan otteeseen. Ainoa varsinainen opintomatka suuntautui 1940-luvulla Tukholmaan van Gogh -näyttelyä katsomaan.
Kanerva liittyi ystävyyssitein Lokakuun ryhmään, hän osallistui myös ryhmän näyttelyyn vuonna 1945. Kanerva tunnetaan erityisesti maisemista. Hän totesikin vuonna 1948, että tuntee suomalaisen luonnon kuvaamisen elämäntehtäväkseen. Maisemista monet ovat Lapista, missä hän matkusteli ja maalasi parinkymmenen vuoden ajan sotien jälkeen. Kanervan maisemia voi kuvailla ennen kaikkea voimakkaiksi ja latautuneiksi. Hän halusi löytää Suomen luonnosta sen ankaran ja karun puolen, mm. ruskaa hän ei koskaan kuvannut sen "koristeellisuuden" vuoksi. Maalausten voimakas tunnelataus tulee ennen kaikkea voimallisesta värien käytöstä. Osa maalauksista suorastaan ryöppyää voimakkaita vastavärejä, kun taas välillä Kanerva näyttäytyy suoranaisena väriaskeetikkona. Maalausten niukka ja synkkä värimaailma korostuu paksusti sivellyllä maalilla ja voimakkailla ääriviivoilla. Musta väri toistui teoksissa varsinkin uran alkuvaiheessa, tosin sitä vasten räikeät vihreät, punaiset ja siniset sävyt korostuivat. Maisemien lisäksi Kanerva maalasi lukuisia omakuvia. Jo vuoteen 1947 mennessä niitä oli kertynyt toistakymmentä. 1950-luvulta lähtien Kanerva hoiti useita taide-elämän luottamustehtäviä ja hänelle myönnettiin professorin arvonimi vuonna 1969. Aimo Kanerva kuoli 16.12.1991 Helsingissä. (Suomen taide, osa 5)
|
