Teosarviointipäivä & Slow Art Day 14.4.
11.04.2018

TEOSARVIOINTIPÄIVÄ LA 14.4. KLO 11–15

Tuo omistamasi teos taidehistorialliseen arviointiin! Turun taidemuseossa järjestetään jälleen odotettu teosarviointipäivä lauantaina 14.4.2018 klo 11–15. Teosarviointipäivässä keskitytään teosten tekniikkaan, laatuun, ajoitukseen ja mahdolliseen tekijään sekä annetaan neuvoja teosten kunnostamisesta, säilyttämisestä ja esillepanosta. Hinta-arvioita tai aitoustodistuksia ei anneta.

Teosarviointi on maksutonta ja asiantuntija-apua tarjotaan suomeksi ja ruotsiksi. Teoksia arvioivat vanhempi amanuenssi Christian Hoffmann ja amanuenssi Mia Haltia Turun taidemuseosta.
Ei ennakkoilmoittautumista.

Teosarviointipäivä täyttää 15 vuotta

Turun taidemuseo on järjestänyt teosarviointipäiviä vuodesta 2003 lähtien. Ensimmäinen teosarviointipäivä järjestettiin Turun Antiikki- ja taidemessujen yhteydessä Artukaisten messukeskuksessa maaliskuussa 2003. Yksityishenkilöt olivat sopimuksen mukaan saaneet tuoda omistamiaan teoksia katsottavaksi jo aikaisemminkin, mutta kyselyjen runsauden vuoksi museo halusi siirtyä kaikkia yhtäläisesti palvelevaan käytäntöön. Arvioitsijoiden nähtäväksi on tuotu pääasiassa turkulaista ja muuta kotimaista taidetta mutta yllättävän paljon myös ulkomaista taidetta. Teosarviointipäivän hyöty on molemminpuolista: Yleisö saa tietoa omistamistaan taideteoksista ja niiden säilyttämisestä samalla kun asiantuntijat kohtaavat heille uusia teoksia. Toisinaan on tapahtunut myös ”löytöjä”; niihin lukeutuu mm. vuosikausia vaatekomerossa uinunut saksalainen etsaus 1920-luvulta.

SLOW ART DAY LA 14.4. KLO 13

Kansainvälinen Slow Art Day rohkaisee antamaan taiteelle ja katsomiselle aikaa. Turun taidemuseossa la 14.4. klo 13 järjestettävällä teemaopastuksella pysähdytään muutaman taideteoksen äärelle ja harjoitellaan hidasta katsomista. Asteittain etenevä kuvaan syventyminen antaa eväitä taiteen ymmärtämiseen ja omien tulkintojen tekemiseen. Opastuksella nähtävät teokset on poimittu museossa esilläolevista Rut Bryk – Taikalaatikko -näyttelystä sekä Studiossa esillä olevasta Heini Ahon Cure of All -näyttelystä. Opastus sisältyy museon pääsylipun hintaan.
Turun taidemuseo, Aurakatu 26, 20100 Turku, Puh. 02 2627 100. © 2018